|
Viikko sitten ääneni katosi. Ja tarkoitan tällä nyt fyysistä äänen katoamista eli ääntä ei vain tullut vaikka kuinka yritin puhua. Tämä ei ollut ensimmäinen kerta, joten en panikoitunut, mutta huomasin miettiväni heti työtäni. Miten ihmeessä ohjaan joogaa ilman ääntä? Miten saan asiat sanottua pojalleni? Miten puhun puhelimessa ja hoidan asioita?
Poikani oli asiasta innoissaan. Kuinka jännää että äiti voi vain nyökkäillä tai huitoa käsillään. Onneksi poikani osaa lukea, huh! Pian huomasin kuinka monessa asiassa ääntä tarvitaan ja kuinka haastavaa on olla hiljaa. Kun en voi käyttää ääntä, haluan puhua sitäkin enemmän. Havahduin muutaman päivän jälkeen siihen että tämä on paras harjoitus minulle juuri tällä hetkellä. Jouduin kohtaamaan itseni hiljaisuudessa aika monta kertaa ja toteamaan, että tauko puhumisesta tekee minulle hyvää. Ymmärsin että ohjaan hiljaisuutta muille päivittäin, mutta nyt kun jouduin itse omien opetusteni äärelle, ei se ollutkaan niin helppoa. Jouduin perumaan muutaman joogatunnin alkuviikosta eikä sekään ole minulle helppoa. Pääsin kuitenkin harjoittelemaan armollisuutta itseäni kohtaan. Loppuviikosta ohjasin kaksi joogatuntia ja ryhmäläiseni olivat niin ihanan sallivia, kuten aina. Jaoimme heti ääneen liittyvät haasteet toistemme kanssa ja parhaat vinkit äänettömyyteen. Hyväksyin ettei minun tarvitse olla ohjaajana koko ajan äänessä vaan hiljaisuuden ja tilan antaminen vain vahvistaa jokaisen omaa harjoitusta ja on juuri sitä mitä haluan jakaa. Tässä kuussa en siis jaa sinulle meditaatioäänitettä tai asanaharjoitusta vaan kehotan löytämään sinulle sopivan hiljaisen paikan, jossa voit hetken olla äänettömänä, omassa hiljaisuudessa. Ehkä sieltä voit löytää oman vahvemman äänen. Ihanaa toukokuuta! Minä lähden viikoksi Portugaliin joogakoulutukseen syventämään ammattitaitoani. Nähdään taas sen jälkeen! Rakkaudella Salla Ps. Varaa kalenteriisi lauantai 8.6. klo 10-17. Pidän silloin Herttoniemessä KehoLataamolla joogan päiväretriitin Sydän kuiskaa, kuuletko? Silloin saavumme itsemme äärelle ja harjoittelemme uuden luomista sekä oman sydämen kuuntelemista.
0 Comments
Heräsin aamulla herätyskellon ääneen, nousin ylös ja herätin poikani. Tämän jälkeen menin keittiöön tekemään aamupalaa ja mielessäni aloin jo suunnitella tulevaa päivääni. Huomasin hamuilevani puhelinta, jotta voisin tarkistaa yön aikana tulleet sähköpostit (kuka lähettäisi yöllä postia?). Yhtäkkiä havahduin siihen, että olen jo mielessäni pitkällä työpäivässä, vaikka olen ollut hereillä vasta viisi minuuttia.
En tiedä sinusta, mutta usein omat aamuni alkavat täysin samalla tavalla, samoilla rutiineilla ja pään sisäisellä tarinalla tulevista asioista, joita minun täytyy päivän aikana tehdä. Olen kuitenkin lähiaikoina tullut yhä tietoisemmaksi siitä, että kun aloitan päiväni heti suunnittelemalla tulevaa ja antamalla mielen kertoa tulevan päivän tarinaa, lähden itse asiassa toistamaan mennyttä. En ole tässä hetkessä eikä tilaa uusille tapahtumille tule, koska pidän niin tiukasti kiinni vanhasta kaavasta. Vuosia kerroin itselleni että rutiinit helpottavat arkeani, selviän päivästä paremmin kun teen asiat samalla kaavalla ja tuttu tapa tehdä asioita tuo turvaa. Totta osittain tämäkin enkä nyt väitä että kaikki rutiinit tai arjen toistot pitäisi heittää romukoppaan. Mutta olisiko mahdollista aloittaa aamu niin että pysähdyn hengittämään herättyäni, tulisin kehooni ja kuuntelisin pienen hetken mitä kehoni minulle kertoo. Olisiko mahdollista luoda uusi minä joka aamu niin että tekisin tilaa kehomieleeni ja olisin avoin uudelle päivittäisten rutiinien keskellä? Kuulen ympärilläni paljon lauseita kuten "helppo se on sinun sanoa..." tai "ei tuo ole mahdollista kaikille/minulle..." kun keskustelemme oman elämän luomisesta. On helpompi etsiä syitä itsensä ulkopuolelta ja heittäytyä olosuhteiden armoille kuin kääntyä sisään ja tutkia mitä sieltä kumpuaa. Minä ainakin kerroin itselleni vuosia erilaisia tarinoita itsestäni ja elämästäni esimerkiksi ettei uusi ammatti ole mahdollista minulle koska.... ja sata selitystä perään. Sitten yhtenä päivänä heräsin, hengitin, tunnustelin kehoni viestejä ja totesin että nyt riittää. Minä haluan luoda oman elämäni juuri sellaiseksi kuin sen villeimmissä unelmissani koen. Ilman rajoja tai esteitä. Haluan kuunnella sydäntäni, kun se kuiskaa, tai välillä jopa huutaa minulle. Tämä tietenkin vaatii työtä, joka ikinen päivä. Eikä se ole aina helppoa. Olen kuitenkin hyvällä tiellä ja kiitollinen siitä että uskon itseeni. Olen tietoisesti luonut tilaa elämääni uudelle. Olen kiitollinen että saan jakaa tämän kanssasi ja toivon että sinäkin löydät päivääsi aikaa olla hetken ja hengittää. Alta löydät pienen kehotietoisuus-harjoituksen. Voit vaikka kokeilla tehdä sitä aamulla sängyssä ennen kuin aloitat päiväsi. Järjestän 8.6. joogan miniretriitin KehoLataamolla Herttoniemessä juuri tästä aiheesta Sydän kuiskaa, kuuletko? Rakkaudella, Salla |
SallaKirjoituksia ja mietteitä elämän joogasta. Aiemmat tekstit
June 2020
aiheet |
RSS Feed
